Vuosi sitten aloitin saman prosessin ja sehän taisi jäädä kesken… hupsista! Ehkäpä siksi – itseni tuntien – sisällytänkin muistelot tänä vuonna yhteen postaukseen.

Viime vuonna asustelin Hämeenpuistossa supersuloisessa yksiössäni. Se oli eka ikioma kotini ja ensimmäinen asunto, jossa tuntui omalta. Oli ihana laittaa kämppää omannäköiseksi kun ei tarvinnut tehdä mitään tyhmiä kompromisseja, hah! Alkuvuosi kului aikalailla juhlien, kröhöm. Linda oli monen monta kertaa yötä mun luona ja yölliset pizzareissut oli viikon kohokohtia. Casion kultainen rannekello on yksi vuoden parhaita ostoksia ja tuo Kate Moss for Topshop -paljettineule varmasti paras kirpparilöytö. Sain myös vihdoin maalattua edelliskesänä ostetut pinnatuolit valkoisiksi. Maaliskussa superpitkä odotus oli ohi, sain alkaa kattaa aamupalan kahdelle ♡

Vaikka vihasin opiskelua loppukeväästä, sinnittelin suhteellisen kunniakkaasti kesälomaan asti! Vaikka otinkin ekan ykkösen (talousmatematiikka, i _hate_ you), täyttyi kouluun liittyvät toiveet muuten aikas kivasti: pääsin Proakatemiaan, joka oli yksi suurimpia syitä miksi koskaan hain opiskelemaan liiketaloutta. Jos nyt mietin, en varmaankaan olisi jaksanut enempää peruslinjalla opiskelua. Onneksi pääsin erikoistumaan kuten alunperin toivoinkin. Pidettiin Idan ja Lotan kanssa maailman parhaat Harry Potter -bileet, oltiin malleina Eevalle sen vaatemalliston kuvauksissa, suunniteltiin Roosan kanssa puistokirppistä ja herkuttelin kaikilla ihanilla grilliherkuilla. Vikassa kuvassa tyytyväinen meitsi puistokirppiksen jälkimainingeissa- ei yhtäkään roskaa, jeee!!!

Syksy saapui tänä vuonna vikkelään, ehtikö kesää kunnolla ollakaan? Syksyllä vietettiin mm. läksiäisiä ja nautittiin Flowsta tietäen, että se oli viimeinen edes etäisesti kesäinen viikonloppu. Oikeasti Flowssa oli hiton kylmä, en todellakaan tiedä missä mun takki tuossa kuvassa on!! Leikkasin hiukseni lyhyeksi, aloitin opinnot akatemialla, juhlittiin vanhempien ja Lindan synttäreitä (tuo kakku on Miinan tekemä Lindalle, erikool!) ja olin superinnoissani siitä, että mun ottama kuva pääsi Marimekon Kuvioissa-kirjaan. Lokakuussa löytyi yhteinen ihana koti, alkoikin ne 22 neliötä käydä pikkuisen pieniksi. Osallistuin viime syksynä ekaa kertaa ravintolapäivään ja ostin maailman parhaat kengät, Dr. Martensenit kiiltonahkaisina!
Loppuvuosi on kulunut supernopeasti, en tajua että ollaan asuttu tässä jo useampi kuukausi ja että ehdin käydä sekä Berliinissä että Barcelonassa. Joulu ja uusi vuosi vaihtuivat rakkaimpien seurassa ja olen ollut maailman onnellisin lomalainen. Oon myös ehtinyt osallistua Indiedaysin ja Marimekon kuvauksiin ja viettää paljon aikaa kotona. Kauniin ruusun voitin Eetun ja Jopin järjestämästä “pienten tyttöjen painista” XD se oli joku ohjelmanumero johon jouduin heti saavuttuani poikien kekkereihin, huhhu!
Sellainen vuosi! Aikas melkoinen etten sanoisi. En tiedä huokuuko se sinne asti, mutta tämä vuosi on ollut melkoisen jännittävä. Ja varmaankin paras vuosi aikoihin, vaikka kesä oli tylsä ja keväällä koulu kiinnosti _ihan superisti_ mutta kuitenkin!! Huhhuhiii