05/08/2013

Hyvännäköinen henkivakuutus

kiva pyöräilykypärä

meitzi ja viime vuonna Nutcaselta saatu kypärä

Huh, minä olin ala-asteella se, joka piti kypärää kiltisti päässä vaikka moni kavereista roikotti sitä paljon koolimmin pyöränsarvista ja laittoi kypärän päähänsä vasta kotipihassa. Pyöräilykypärät olivat mielestäni tuolloinkin auttamattoman rumia, mutta silti onneksi tajusin miten fiksu keksintö kypärä on. Ja onneksi tajusi eräs lähimmäisenikin – hänelle olisi voinut käydä aika kalpaten eräässä pyöräkolarissa jos ei olisi ollut kypärää päässä. Silloin selvittiin onneksi säikähdyksellä, lohjenneella etuhampaalla ja tikeillä huulessa.

Joskus yläaste- ja lukioikäisenä kypärä alkoi kuitenkin ärsyttää ihan toden teolla – eihän sen kanssa voi pitää hiuksia mitenkään ja kylmemmillä keleillä ei mahdu pipokaan alle! Ah, voin siis myöntää tyhmentyneeni tässä asiassa sitten ala-asteen. Nykyisin ulkonäkö tuntuu menevän kypärän edelle… Ehkä tämä on minullekin taas sellainen herättelypostaus :-) Idea postaukseen lähti Iran toiveesta kommenttiboksin puolella, hän kun oli ruvennut pähkäilemään saako mistään kivoja pyöräilykypäriä. Nyt pyöräilykelien alkaessa olla ajankohtaisia, on hyvä aika pohtia tätä asiaa.

Belle helmets

 Pyöräilykypärät: Belle Helmets 

good looking bike helmets

 1. YAKKAY 2. & 3. Sawako Furuno 4. & 5. & 6. Nutcase 7. & 8. & 9. BELL 

Mutta sitä en todellakaan sano, etteikö kypärä päässä voisi näyttää hyvältä. Katsokaa vaikka! Lisäksi tämä kuva näyttää miten kypärästä saa söpön, omaan tyyliin sopivan:

kuva: X

 Pupulandian Jenni on tehnyt aikoinaan kattavan postauksen samasta aiheesta. Kurkatkaa täältä lisää vinkkejä :-)

Mites on, löytyykö teiltä pyöräilykypärä ja onko se päässyt käyttöön asti?


05/06/2013

TYYLIKKÄÄT TAMPERELAISET + OLYMPUS

Tittidiidii, tyylikkäitä tamperelaisia osa 2!

Olen siis viime viikot kuvaillut tyylikkäitä tyyppejä Indiedaysin ja Olympuksen katumuotikampanjaan, jossa olen mukana. Käykää kurkkaamassa kaikki tyylikkäät Olympuksen kampanjasivustolta ja tykkäilkää lempparikuvat läpi! Useampaakin saa äänestää ja äänestäjät, jotka jättävät osoitetietonsa, osallistuvat Olympuksen PEN mini E-PM2 -kameran arvontaan! Suosittelen todella, koska jos arpaonni suosii, olet uuden superhyvän minijärkkärin onnellinen omistaja!

Roosa_by ida365

 Roosa, Tampere 

“Tämä omatekemä leijonankeltainen huivi on ollut luottoasusteeni koko kylmän vuodenajan ja olen saanut siitä kehuja jopa kaupan kassalla. Musta nahkareppu on kirppislöytö ja kulkee mukana lähes päivittäin, koska on maailman kätevin!”

Roosa on superhelppo spotata keskustassa, nytkin bongasin hänet tuon kaulahuivin ansiosta ;-) Roosalla on ihana tyyli, jossa uusi ja vanha yhdistyy mutkattomasti.

Mimosa3
 Mimosa, Tampere 

“Kevät ja pellavainen kokoasu ois täydellinen kevätkombo!”

Bongasin suloisen Mimosan Designtorilta ja pyysin kuvattavakseni. Ihastuin kerrospukeutumiseen ja noihin upeisiin paksupohjaisiin kenkiin! Myös eri materiaalien huoleton yhdistely viehättää tässä asussa.

Helena3_by ida

 

 Helena, Tampere 

“Muiden ihmisten tyylit inspiroivat minua. En koe olevani kovinkaan naisellinen tyyliltäni, en nimittäin viihdy korkokengissä ja leningeissä. Tennarit ovat enemmän minun juttuni.”

Supernätin Helenan asussa iskin silmäni mataliin Converseihin ja Kånkeniin, sekä kivalta näyttävään kerrospukeutumiseen. Kerrokset näyttävät hyvältä kun materiaalit ja kuosit ovat yksinkertaisia. Enkä olisi ikinä uskonut innostuvani tikkitakista näin paljon – näyttää ihanalta!

Hih semmoisia, kenen tyyli iski eniten? :–) Huh, hassua miten jännää on aina pysäyttää joku tuntematon tyyppi kadulla keskellä kirkasta päivää. On ihan eri asia kehua jonkun asusteita tai vaatteita vaikkapa baarin vessassa tai koulussa, jotenkin kaikki tuollainen tulee paljon luontevammin.

* translation: Indiedays + Olympus Street Style photo competition keeps going! Please like your favourite ones here. <3 


04/06/2013

SHINY METALS

x

x

 

x

 

x

 

 

x

 

 

x

 

 

x

 

 

 

x

 

x

 

 

x 

 

 

x

 

 

x

 

 

x

 

Kevään suurin inspis, metallisävyt! Mulla on hopeisena kiiltävä hamekin, odottakaahan kunhan näette sen!!!! Klikkailemalla ‘x’-merkkejä pääsette inspiroiviin tumblreihin. Ihan vaan vinkkinä jos on esim. inspis hukassa. 

 

 


04/02/2013

GET INSPIRED!

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

 Kevään lempparijutut: 

 Leopardikuosi, lenkkarit muuallakin kuin lenkillä ja jumpassa (NIKE AIR MAX, minä haluan teidät!!!), pastellisävyiset mattakynnet, glitter, metallivärit isoina pintoina (hame olis kiva), mintunvihreä, uimapuvut, överiblingbling, college-puserot, oranssinpunainen mattahuulipuna, pusakat ja bomber-takit, paksupohjaiset kengät, kaulukset. 

 What about you? 


03/26/2013

BLOGGERS’ CORNER

_MG_0719n copy

Minä ja Maj toissalauantaina. Tokana Muotipäivänä poseerauskin sujui paremmin mitä perjantaina, kai se jännitys pikkuisen helpotti. Me saatiin tosiaan valkata  Selectedistä ,   Gina Tricotista  ja  Kookengästä  itsellemme asut Muotipäiville. Aloitettiin tietty kenkien valkkauksella, sillä nehän aika pitkälle määrittävät mitä muuta voi pukea päälleen. Päädyttiin molemmat klassisiin Vagabondin kiilakorkoihin, minä noihin nahkaisiin nilkkureihin ja Maj mokkanahkaisiin avokkaisiin (jotka on muuten samat mitä mulla). Muutama kyseli, onko noilla helppo kävellä – no on! Superhelppo ja ovat tosi miellyttävät jalassa. Vagabondin lesti on mulle tosi hyvä ja noilla jaksoi sekä kuuden että kahdeksan tunnin päivät. Voi apua mikä väriero mulla ja Maj:lla, kurkatkaas seuraava kuva…

_MG_0715n copy

_MG_0712n copy

Mun farkut on Gina Tricotista ja itseasiassa ne samat mitä hehkutin täällä aiemmin! Pari tyyppiä noista kysyikin paikan päällä :-) Maj:n paita ja minun jakkuni ovat Selectedistä. Me oltais molemmat voitu ottaa sieltä melkein mitä vaan, niin nättejä vaatteita Koskarin Selectedissä on. Ihastuin myös Selectedin haalean neonvihreään toppiin, joka näkyy tässä kuvassa suoraan takanani. Ei ehkä tulis ekana mieleen että haaleaa neonvihreetä mulle, hih.

_MG_0705n copy

Hih, näytetään tässä aika ammattimaisilta vaikka nuo haastikset jännittikin aina pikkuisen. Oman naaman näkeminen screenillä oli vähintäänkin jännittävä juttu :-D Tuo kaulakoru keräsi paljon kehuja ja kyselyitä ja se on munkin mielestä tosi nätti! Se on kiitos Glitteriltä, jaettiin nimittäin heidän tuotepussukoita vaatehuoneissa kävijöille.

_MG_0564n copy

Linda vierailulla, tuo iso kapsäkki ei siis kuulu mun vaatehuoneeseen xD Mitähän Maj kurkkii tässä?

_MG_0559n copy

Perjantain asu ei juuri lauantain asusta eronnut, mulla oli jakun alla eri paita ja kaulassa eri koru. Kultaisen korun sain Ginasta ja Maj:lla taasen on tässä se sama Glitterin koru, mikä mulla lauantaina. Maj oli perjantaina pukeutunut Gina Tricotin jakkuun.

_MG_0525n copy

Hih, kävin sitten ostamassa tuon bustier-topin itselleni kun olin sitä ensin koko perjantain ja lauantain ihastellut. Laitoin siskon varaamaan mulle S-koon kun pienemmät oli loppuneet, mutta ai vitsi miten ilahduin kun tajusin että olin itse valkannut vaatehuoneeseeni tuon bustierin XS-koossa! Jes mikä sattuma :-D Vaatteita palauttaessani saatoin kätevästi ostaa tuon oikean koon itselleni,hah. Kuvassa näkyvä Lindexin kaulakoru keräsi kehuja ja tiedämpä parikin tyyppiä jotka kävivät ostamassa tuon viikonlopun aikana itselleen. Loistavaa että meidän vaatehuoneista sai inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja löysi kevätjuttuja vähän eri tavalla, mitä kauppoja kiertäessä.

_MG_0574n copy

_MG_0519n copy

_MG_0589n copy

Kaikki kuvat: Elise Kulmala / Magnet Photography

Oli ihan huikeat Muotipäivät! Pilotti-kokeiluksi kaikki sujui aivan mielettömän hyvin ja me keksittiinkin vaikka mitä hyviä ideoita ensi kertaa varten. Kiitos vielä kaikille mukana olleille tyypeille järkkäreistä Promodelin tytsyihin!