TÄNÄÄN!!!!!!! <3






Nyt on kuulkaas pakko hehkuttaa, oon mukana niin mahtavassa jutussa, ETTÄ!
Huomenna keskiviikkona 12.6.2013 Tampereen Pakkahuoneella järjestetään Pilke-hyväntekeväisyyskonsertti kehitysvammaisten oikeuksia puolustavalla STAY UP LATE -teemalla. Olen siis mukana projektiryhmässä, joka tätä upeaa tapahtumaa järjestää. Huomisesta tulee ihan huikea!
*
“Pilke on Proakatemian opiskelijoiden vuosittain järjestämä hyväntekeväisyystapahtuma, joka on perinteisesti suunnattu kehitysvammaisille. Tänä vuonna tapahtuman tuotto ohjataan Vimmartille – yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry:lle. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Stay up late –teemalla Klubilla. Tapahtuma saavutti suuren suosion ja liput myytiin ennakkoon loppuun.”
*
Jos täällä blogiani lukevien joukossa on Pertti Kurikan nimipäivät -faneja tai Jonne Aaroniin ihastuneita, niin tulkaas huomenna paikalle! Lippuja saa vielä Tikestä ja Klubilta. Ja kuten todettu, tapahtuman tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja liput maksavat vain 18€ – ei paha hinta kolmesta esiintyjästä. Kantsii siis lähteä kuuntelemaan mieletöntä keikkaa ja tukea hyvää asiaa. :-)

Lippuja voi siis ostaa TÄÄLTÄ. Nähtäiskö Pakkahuoneella huomenna?! ;–)
Lisätietoja tapahtumasta Pilkeen nettisivuilta.
NIIIIIN MIELETÖNTÄ!!!! Vitsit miten upea päivä, ihania yhteistyökumppaneita joiden kanssa kaikki sujui joustavasti, upeat bloggaajat ja tyylikkäät tamperelaiset myyjinä, ihania shoppailijoita ja fiilistelijöitä ja ennen kaikkea ihana Muotikirppis-tiimi! Ai vitsit, ette usko kuinka onnellinen olen :-) Tämän eteen on tehty töitä ja tässä on nyt aika mieletön pohja tehdä jotain vastaavaa – ja tietysti uusi Muotikirppis! On aika herkkä olo, tästä tuli ihan mieletön juttu. Sen todistanee tämä kuva, katsokaa mikä mieletön jono (!!!!!!) :

kuva: Muotikirppiksen kävijältä lainattu


Goodiebagit sadalle ekalle tarjosi Trendi, Lumene, Linkosuo, Kosmeettinen ja Leidi! Ja ne menivät nopsaa. Muotikirppiksen upeista kukka-asetelmista taasen vastasi ihana kukkakauppa Blummari Pyynikintorilta! Saatiin niiiin nätit teemaan sopivat koristukset, ai vitsit. Jos siis kaipailette kesäjuhliin tai lahjaviemisiksi kukkia, niin voin suositella Blummaria :-)

Hih, tässä vaiheessa rupesi jo vähän jännittämään….. Kyllä me osattiin odottaa, että innokkaimmat tulisivat ajoissa, mutta että jonoa oli jo puoli yhdeltätoista tuonne jätskikioskille?! Ja se tosiaan kiersi ensin nätin reitin tuosta Passionin edestä…. Apua!

Ihanat Olympus ja LivBox! Voi että meillä oli ihania yhteistyökumppaneita :–) Hihii ja katsokaas keitä kaikkia siellä onkaan heidän roll upissaan lempituotteiden kera! Mun lemppari on tuo Dr Hausckhan ruusuvoide!


Meidän tyttöjen supersoma kahvila! Oli herkut croisantit, mokkapalat ja porkkanamuffinssit!

Trendin piste ja alkuaamupäivän valmisteluja…

Ja se uskomaton kuhina!! Ihan uskomattoman hieno fiilis oli seistä myyntipöydän takana lavan edessä ja katsoa kun ihmisiä alkoi tulla paikalle. EI VITSIT :-D

Väsynyt ja onnellinen.
Te murut, jotka kävitte Muotikirppiksellä; haluaisitteko kertoa mitä tuumitte siitä? Lyhyt palautekysely ei vie kauaa aikaa ja on meille todella tärkeä! :-)
Nyt lähden tyttöjen kanssa syömään, ihanaa sunnuntai-illan jatkoa ja KIITOS kaikille tsemppareille ja kaikille osallistujille, huippua!!! <3
Ja hei tyypit, HYVIÄ UUTISIA! Olympuksen Muotikirppis-tarjoukset ovat voimassa vielä huomisen ajan! Kurkistaa TÄÄLTÄ! Ihan huiketa :-)
Beiiibet, mulla on aikas megahyviä uutisia teille, jotka ootte tulossa Muotikirppikselle ja ootte harkinneet uuden kätevän kameran ostoa. Olympus tarjoaa Muotikirppis-kävijöille ihan huikeita alennuksia 19.5. kirppispäivän ajan! Hehkutin teille omaa PEN lite PL-5 kameraa jo aiemmin, ja kuulkaa, juuri tuosta kamerasta on mahtava pakettitarjous. Ideana on se, että Olympuksen ständiltä saa tuohon alennukseen oikeuttavan koodin tai linkin, joka pitää käyttää Muotikirppis-päivän aikana. Etu on siis todella vain Muotikirppiksen kävijöille ;-) Kuulin sellaista huhua, että muistakin tuotteista voisi saada päivän aikana hyviä alennuksia, vaikka niitä ei olisi erikseen mainittu. Kannattaa siis rohkeasti kysäistä Henrikiltä ja Veeralta, jotka päivystävät ständillä ja esittelevät teille mielellään sekä PEN-kameroita, että niiden lisävarusteita. Ja siis arvaatteko kenestä Veerasta on kyse…? Tietysti ihanasta Tyyliä Metsästämässä -Veerasta, joka on tunnettu Olympus-fani ja -osaaja!

Upeita tarjouksia! Esimerkiksi tuo minun kamerani lähtee normihintaa miltei satasen halvemmalla ja kaupan päälle saa vielä FlashAir-kortin! Ja te jotka olette ihastelleet tuota mun nättiä kamerahihnaa, niin sekin on tarjouksessa :-) Ja voin täydestä sydämestäni suositella tuota 45mm f1.8 -putkea, se tekee mun PEN:stä ihan täydellisen!! Lisäksi oon testaillut tuota edullisempaa E-PM 2:stakin tämän katumuotikampanjan yhteydessä, ja minusta sekin on loistava. Siitä puuttuu vaan se kääntyvä näyttö, mikä mun kamerassa on.

Muotikirppiksellä nähdään, murut! <3
Mistä saa Barcelonan parhaat tapakset? Mistä löytyy siisteimmät putiikit? Missä turistikohteissa kantsii oikeasti käydä, mitkä kantsii unohtaa? Minne kantsii suunnata viettään iltaa? Kivoimmat museot ja näyttelyt? Onko siellä kirpputoreja?








Hih, meitsi suuntaa kesäkuussa uusiks Barcelonaan! Ihastuin siihen aika kovasti viime kerralla ja nyt kun on kerran enemmän aikaa ottaa asioita selville, olis kiva kuulla teidän suosituksia! Viime reissun perehtyminen jäi tasolle selailen tässä nopsaa tätä Mondon matkaopasta ennen kuin kone laskeutuu. Ei sillä etteikö olis kiva vain löytää ihania paikkoja ja seikkailla ilman päämäärää, mutta on myös kiva tietää paikkoja jonne kantsii pistäytyä kun on hoodeilla.
Olin ensimmäistä kertaa Barcelonassa joulukuussa, joten nyt vuodenaikakin mahdollistaa eri juttuja. Tahdon rannalleeee!!!
Ps. Valkkaan tänään MarcJacobs -kilpailun voittajat!!!! Valinta tulee oleen hiton vaikee, etenkin kun suurin osa toivoi samaa tuoksua. Ääks!!