04/30/2012

let’s jump ahead and get related

lempiateria--aamupala

tulppaaaanei

outfitttiii

casio

Vaikka olenkin ehdottomasti enemmän ilta- ja yöihminen mitä aamuihminen, en taida tietää mitään parempaa tapaa aloittaa päivä kuin rauhalliset aamut ja hitaasti nautitut aamupalat. Ykköskuvassa on yksi napaan popsituista aamiaisista, omatekemää mysliä kauramaidolla sekä leivät ja mehut – kahvia unohtamatta. Mulla ei ole elämässäni monia asioita, joista en voisi luopua, mutta kahvi taitaa olla yksi sellainen. Vaikka tykkäänkin teestä (ja erityisesti kaikista yrttihaudukkeista), en voisi kuvitellakaan aloittavani aamua kahvin sijaan esimerkiksi vihreällä teellä. Kahvia sen olla pitää, mieluiten maidolla ja ehdottomasti tummapaahtoisena!

Ja koska aamu on paras aloittaa hyvällä musiikilla, olen koonnut parhaat aamubiisit yhdelle listalle. Aamuisin-listan voi kuunnella Spotifystä! Te, jotka ette Spotifytä edelleenkään omista, kuunnelkaa edes tämä yksi biisi, se on ihanin: Wild at heart – get related.

Alla eräs asu parin viikon takaa. Hame on American Apparelin, toppi Urban Outfittersin ja sukkikset H&M. Kello on Casion ja kultainen delfiinirannekoru on ysikyt-luvulla saatu lahja, muistaakseni kummitädiltä, hih!

Tämän myötä toivotan teille myös kivvoo vappua kuomat!!


04/29/2012

Kookoscurrykeitto

Nytpä kerron teille miten teen lempparikeittoani, kookoscurrykeittoa nimittäin! Tästä saa helposti kanaversion lisäämällä joukkoon maustamattomia paistettuja kanapaloja, mutta itse suosin pääasiassa kasvisruokaa ja nautin proteiinit soijan ja papujen muodossa tämän keiton yhteydessä. :- )

 Tarvitset: 

soijarouhetta (tai vaikka linssejä)
punaista currytahnaa
pikkuinen purkki kookoskermaa
kasviksia oman mieltymyksen mukaan (esim. paprikaa, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, papuja, perunaa, bataattia)
sipulia & valkosipulia  + oliiviöljyä
paketti nuudeleita (mieluiten täysjyvää tms, nämä voi halutessaan jättää poiskin!)
mausteita
tuoreita yrttejä (basilika, rucola)
raejuustoa

soijat tulella

Ekana kannattaa turvottaa soijarouheet, paketin kyljessä on oivat ohjeet. Vaalealla ja tummalla soijarouheella ei taida olla muuta eroa kuin se, että tumma on värjättyä, joten minun kaapistani löytyy vaaleaa versiota. Itse taisin laittaa tähän keittoon 1-1,5 dl soijarouhetta. Samaan aikaan voi ottaa isomman kattilan (tai miksei samankin jos kippaa soijat sivuun hetkeksi) ja kuullottaa sipulit ja valkosipulin oliiviöljyssä. Sipulien sekaan viskotaan vihannekset ja laitetaan vettä niin, että vihannekset peittyvät hyvin. Jos olet valkannut kovin eri aikaan kypsyviä kasviksia, kantsii laittaa kovimmat ensin itsekseen ja lisäillä muita hetken kuluttua. Tässä vaiheessa laitan kannen kiinni hetkeksi.

punainen currytahna

keittoainekset

Kun kovimmat vihannekset alkaa kypsyä, heitän sekaan soijarouheen, kookoskerman, currytahnan ja mausteet ja annan kypsyä, hautua ja maustua toisen kotvan. Mitään kunnollisia aikoja mulla ei ole antaa, se selviää kokeilemalla kasvisten kypsyyttä. Ihan lopuksi lisään nuudelit pariksi minuutiksi ja sitten keitto onkin oikeastaan valmis. Kannattaa maistella ja lisäillä mausteita vielä tässä vaiheessa. Tässä vaiheessa heitän joukkoon myös tuoreet yrtit.

kokkikornerissa

herkkukeitto

Tykkään syödä tämän keiton raejuuston kera, sillä se pehmentää kivasti tulisuutta. Currytahnan voi halutessaan jättää kokonaan pois, mutta minulle se on se tämän keiton juttu. Pohjan tälle keitolle olen lukenut jonkun teidän blogista, mutta en millään enää muista kenen! Jos tunnistat itsesi, niin hihkaise, jotta voin linkittää alkuperäisen reseptin omistajan! JEE, alkuperäinen kanakookoskeitto-ohje löytyy Illuusian blogista!

LISÄÄ+++: Mausteinen kasvissosekeitto, Helppo ja nopea kasvisruoka, Herkuttelusalaatti, Nokkosohukaiset, Herkkuleipä


04/27/2012

päivän asuja

Untitled

IIIKSSS se on kevät nyt!!!!!! Kävin hakemassa kotikotoa talven yli autotallissa majailleen jopon ja fillaroin sillä kotiin hiukset tuulessa hulmuten ja naama leveässä virneessä. Sanoin joskus viime kesänä isille, että jopon mukana tuli vakiovarusteena hymy ja se pitää yhä paikkansa – ei ole kivempaa polkupyörää! Toissapäivänä vetäsin nahkatakinkin ekaa kertaa kuuteen kuukauteen päälleni ja olo oli ihan kreisihyvä. Yllä näkyvissä tamineissa kävin syömässä isän ja Emman kanssa Marusekissa, oli herkullista teriyakilohta ja uskalsin maistaa sushejakin! Tosin niitä, joissa ei ole merilevää, sillä siitä en pidä……

Tästä postauksesta tuleekin nyt sitten tämmöinen katsaus lähipäivien ja -viikkojen vaatetukseen. Täytyy myöntää, että mulla on ollut viime viikot vaateärsytys ja pukeutumisinspis vähän hukassa – yleensä keväällä innostuu aina uusista kevätjutuista ja alkaa pukeutua tyttömäisemmin mitä talvella, mutta tänä keväänä ei ole huvittanut laisinkaan tyttömäiset jutut. Ehkäpä rusetit alkaa olla jo mun osalta nähty, ken tietää. Onneksi helpotusta tähän vaatetylsistymiseen toi muun muassa tuon nahkatakin kotikotoa hakeminen, se tuntuu jotenkin superisti kivemmalta mitä parkatakki.

#outfit #me #today #denim #boots #toilet #xd

Koulugearit eli farkkupaita, pilkkumekko ja maiharit sekä äidin vanha laukku. Kuvauspaikkana tyttöjen vessa, onneks kukaan ei nähny, vähänkö noloo ottaa itsestään kuvia peilin kautta!!!

#outfit #me #marimekko #americanapparel #casio #casual #basic

NOH onneks kotona kuvailu ei oo yhtään niin noloa:::) Marimekon pilkkupaita on vanha lemppari, ekan pilkkupaidan taisin saada Emmalta kasiluokalla. Alaosana tuo American Apparelin viininpunainen lempparihame.

#outfit #me #monki #hm #asos #migreenihame #takkirepeeihajust #eiollukylmä #luennollaontylsää

Tässä kuvassa mulla on päällä migreenihame, joka olikin suht helppo yhdistää kun muistin mun neulevaraston olemassaolon. Oranssi lyhyt neule on Monkin, parkatakki eBaysta. Taidan olla kyllästynyt tuohon takkiin siksi että käytin sitä viime syksynä niin paljon että se ei tunnu järin keväiseltä.

#fromwhereimstanding #vans #shoes i love these #springnights#duudsonit_vislas_perään #kaljal #maanantaikalja #juoruhetki #fjällräven #flatforms #vagabond #vans

#springshoes #inaction #brogue #oxfordshoes #laceup #iwanticecream #ineedsunglasses #toocoolforschool part II#spring #stayplease #vans #melodica &&& tokaa kertaa kevättakki päällä!!!!

Hahaa, loppuun vielä kooste kevätkengistä – ylhäältä alas, oikealta vasemmalle: Vansin uudet söpöliini slip onit, Vagabondin paksupohjaiset mokkakengät, Topshopista ostetut herrainkengät ja vihreät lemppari-Vansit. Kyllä näillä kelpaa kaikkien niiden maiharikuukausien jälkeen! Tuntuu ihanalta tuntea maa kevätkenkien läpi, oi että.
Nyt kahvia nassuun ja luennolle, aurinkoista perjantaita murut!


04/23/2012

odotum suojelius!!!

Untitled

Kalkaros, Hermione ja Narcissa. Mun roolihahmollani oli monta nimeä, oli mm. Hermione_gone_wild ja Horohermy kanssa, mulla oli nähkääs pimeyden piirto kädessäni ja taisin muutenkin hengata aika paljon noiden luihuisten kanssa….

UntitledUntitled

Body==Skeleton, nolo moka mutta idea lienee selvä! Tokassa kuvassa Paulan, anteeksi Punurmion leipomat sormikeksit, _käsittämättömän_ hienot!!! Huh hhu mikä panostus oikeesti, noita purastessa näkyi sisällä verta…..

UntitledUntitled

Lippu Tylypahkan pikajunaan &&& jokamaun rakeita

UntitledUntitled

Tuliviskiä &&& pimeyden piirto sekä mahtisauva >:–)

HUHHU miten siistit Harry Potter -kemut takana, ai että! Hymyilyttää kun mietin miten loistavaa porukkaa koulusta löytyy, meitä oli yli kymmenen velhoa ja noitaa taikomassa ja nauttimassa taikajuomia tänä lauantaina Lotan Narcissan salaisuuksien kammiossa. Saan kamerani takaisin ens viikolla, laitan sitten parempia kuvia kemuista kun tiedän keiden kuvia täällä saa julkaista ja keiden ei. Huh, ihan mieletön fiilis vieläkin, en kestä!!! Pitäkää teemabileitä, ne on _parhaita_!


04/19/2012

Ida ♥ Chipsters Luomu Lastut

Jos olette seurailleet mun juttujani yhtään kauemmin, niin olette varmaan huomanneet kiinnostukseni ruuanlaittoa kohtaan. Se tulee suoraan kotikotoa, sillä meillä on aina laitettu kotona ruoka alusta asti itse, eikä eineksiä tai pitkälle prosessoituja tuotteita ole löytynyt meidän jääkaapista. Tästä syystä olen melkoisen kiinnostunut ruuasta (ja sen tekemisestä itse) ja viime vuosina olen innostunut vieläkin enemmän puhtaasta ruuasta, lähiruuasta sekä luomusta.

Siksi olenkin superinnossani kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Chipstersin yhteistyökampanjaan! Chipsters tuo tavallisten kauppojen valikoimaan erittäin tervetulleen lisän, nimittäin ensimmäisen luomusipsi-perheen. Uudet Luomu Lastut on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista ja lastut on keitetty auringonkukkaöljyssä. Luomu Lastujen valmistamiseen ei ole käytetty turhia lisäaineita ja esimerkiksi merisuolalla maustettujen lastujen pakkausseloste on ihastuttavan lyhyt: Peruna, auringonkukkaöljy, merisuola – ja jokainen aine luonnonmukaisesti tuotettu.

chipsters luomu lastut

Chipstersin lastuperheeseen kuuluu merisuolalla maustettujen “perussipsien” lisäksi chilillä maustetut grillilastut, kermaviili- ja sipulimaustetut perunalastut sekä juureslastut. Lastut on valmistettu uppopaistamalla pienissä erissä, jonka takia ne ovat maukkaampia kuin suurissa erissä valmistetut perunalastut. On ilahduttavaa, että paistorasva on luomuauringonkukkaöljyä eikä esimerkiksi palmuöljyä, kuten monissa hurusipseissä.

chipsters luomusipsit merisuola

Raati ei ollut aivan yksimielinen sen suhteen, mikä Luomu Lastuista maistui parhaalta, eikä valinta muutenkaan ollut helppo kun kaikki makuvariaatiot olivat niin hyviä! Kermaviili & sipuli sai suuren suosion, mutta minä taisin pitää eniten Chiligrilli Lastuista. Ne olivat vastoin odotuksiani oikeasti tulisia! Sehän passaa, sillä olen tulisen ja mausteisen ruuan ystävä. Olipa ihana syödä sipsejä jotka oikeasti maistuivat hyviltä (ja olivat tulisia) – tämän jälkeen ei varmasti tee mieli mitään keinotekoisin aromein ja lisäainein kyllästettyjä grillisipsejä…………. En ole muutenkaan syttynyt grillisipseille ennen tätä. Aidoista raaka-aineista tehdyt perunalastut ovat ilahduttava uutuus siinäkin mielessä, että herkuttelusta ei näin ollen tarvitse potea automaattisesti huonoa omatuntoa – nyt voi tehdä sipsihyllyllä paremman valinnan. On kivaa, että tämä uutuus tulee tavallisiin ruokakauppoihin, sillä herkutteluhimon iskiessä ei yleensä jaksa lähteä mihinkään kovin kauas herkkuostoksille.

chili luomusipsejä

CHIPSTERS juureslastu

Olen kuullut huhupuheita juureslastujen herkullisuudesta, mutta pääsin maistamaan moisia ekaa kertaa vasta nyt ja hitsi vie, sipsit saivat kovan kilpailijan! Chipstersin Luomu Lastu Juures -pussista löytyy perunalastujen lisäksi palsternakkaa ja punajuurta. Olisin toivonut porkkanaakin, mutta tuo kolmen kombo oli varsin toimiva sekin ja porkkana saattaisi kyllä olla melkoisen makea paahdettuna. Sipsipussit ova kooltaan 150g ja tuo juureslastupussi on 75g. Kätevää kun pakkaukset eivät ole mitään supermegahyperekstajätti isoja pusseja, vaan tuollaisia inhimillisen kokoisia – yksin asuessa ei ole mitään järkeä ostaa jättipusseja. Tiedotteen mukaan nämä tulevat kauppoihin nyt huhtikuussa. Joko te olette ehtineet bongata näitä jostakin? Minä en ole, mutta toisaalta olen kyllä onnistunut välttelemään sipsihyllyjä aika kiitettävästi – vinkatkaa ihmeessä jos jossain on jo näkynyt!

CHIPSTERS luomusipsi-perhe

luomu sipsit

Arvaattekos mikä on makein juttu hetkeen? Minä saan arpoa teidän kesken yhden 100 euron lahjakortin Chef & Sommelier –ravintolaan! Chef & Sommelier on luomuruokaan keskittynyt ravintola Helsingissä. Olen superinnoissani sillä kommentoinnin perusteella tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin luomuruuasta kiinnostuneita! Osallistut lahjakortin arvontaan kertomalla minulle lyhyesti suhteestasi luomuruokaan ja kertomalla mitä Chipstersin Luomu Lastuista meinaat maistaa ekana ;—) Jätäthän kommenttiboksiin oikean sähköpostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteyden! Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 22.4.2012 asti! Käykää ihmeessä kurkkaamassa Chipstersin facebook-sivu, siellä on hupaisa sipsipersoonallisuustesti. En ala, mä sain kermaviili & sipulin vaikka olisin halunnut että oon se chili, HÖ!