03/31/2012

BLOG AWARDS

HOLAA!
Tein tällä viikolla pienen kevätretken Helsinkiin, tuohon maamme pääkaupunkiin nimittäin. Keskiviikkona nähkääs pidettiin Aussien ja Trendin järjestämä blogigaala jossa palkittiin Suomen parhaimpia blogeja. Minun höpöbloginikin oli päässyt ehdolle, joten siksi minäkin sain kutsun tähän arvokkaaseen gaalaan. Oli superkiva ilta, oli kiva höpötellä kavereiden kanssa, tanssahdella Reginan tahtiin ja tavata tyyppejä, joiden blogeja on lueskellut ties kuinka kauan, hihii, aina yhtä jänskää!

milja marianna ida

Superparhaat Milja & Marianna poseeraamassa meitsin kanssa. Kuvasta suurkiitos Timille, hänkin on aivan loistotyyppi!

Mulla oli päälläni American Apparelin maksihame ja Natalta saatu Cubuksen läpikuultava paita. Kengät on Vagabondin mokkanahkaiset Florencet ja nahkainen kirjekuorilaukku on Topshopista. Näätte lisäkuvia pirskeistä myöhemmin, nyt ei runosuoni syki! Tämä postaus on ollut auki tässä varmaan kolme tuntia eeeeh…… Se tosin saattaa johtua siitä että oon taas herännyt todella aikaisin ja ollut todella aikaansaava, vois ehkä lähteä käppäileen raittiiseen ulkoilmaan ja ostamaan omenoita. Adioooos!!


03/27/2012

there must be someone telling a lie

yours

Moroti moroo!
Mulle kuuluu hyvää! Viime viikolla pelkäsin vähän että tulisin kipeäksi, mutta valkosipulitankkaus ja iltateet hunajalla karkottivat pöpöt loitommalle. Viime viikolla mun luonani vieraili myös kaksi melkoisen villiä tyyppiä jotka toivat mulle tulleessaan tulppaaneja ja muotilehtiä, oi että, kylläpä taasen hemmoteltiin, ihanat! <3 Mun luona vieraillessa webbikamera ja minipiano ovat ne kovimmat jutut, alla yksi aikaansaannoksistamme.

Sain myöskin aivan ihastuttavaa postia MSCHIC:ltä! Vitsit miten olen tykännyt tästä pienimuotoisesta yhteistyöstämme – yhteydenpito on hurjan sujuvaa ja kivaa, kaikki testituotteet ovat olleet ajatuksella minulle valittuja ja tulleet ehjinä perille söpöihin silkkipapereihin käärittyinä. Minä tiedän mistä ostan jatkossa huulipunani ja mineraalimeikkini – ja nyt myös kulmavärin! Ilahduin suunnattomasti kun huomasin että pari työkaveriakin oli testaillut MSCHIC:n meikkipohjia ja vaihtanut niihin. Mä käytän kaikkia noita mun pohjien rippeitä sekaisin, mutta MSCHIC:n pohja on se, joka kulkee aina mukana käsilaukussa kun sitä on niin paljon helpompi lisätä mitä noita muita.

MSCHIC uutuudet

Tuo kuvassa näkyvä kolmivärinen paletti on kulmaväritrio, jossa on kahden kulmavärin lisäksi korostusväri kulmaluulle. Omani on sävyltään Brow Powder Blonde ja tuo tummempi sävy on täydellinen kulmilleni. Värjään kulmani kerran kuussa tai kahdessa, mutta tuota tummempaa kulmaväriä käyttämällä saan näistä skarpimmat ja selkeämmät värjäilyjen välillä. Pari kuvaa alempaa voi kurkata miltä väri näyttää käytännössä! Täytyy muuten sanoa, että mulla ei ole koskaan ollut näin hyvää kulmavärisivellintä! Mulla on ollut aiemmin jokin Prismasta ostettu perussuti ja Everyday Mineralsin suti, mutta kumpikaan eivät yllä tämän tasolle  - tämä on juuri sopivan pehmeä olematta semmoinen löperö! Edm:n sudit ovat kyllä muuten olleet ihan loistavia mineraalimeikeille, olen käyttänyt niitä myös MSCHIC:n meikkipohjien levittämiseen.

mschic highlighter

Highlighterit ja shading powderit eli korostus- ja varjostusvärit ovat mulle ihan täysin uusi juttu! Onneksi on meikkiblogeja joita selailemalla selvitin, että näitä käytetään kasvojen korostukseen. Tai no, sen ehkä tiesinkin, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten ja minne näitä kuuluisi sutia ennen kuin opiskelin asiaa! Tuota vaaleaa Baked Highlighter Powderia olen käyttänyt kulmaluulle (olettaakseni se on sama mitä tuossa kulmaväritriossa?), poskipäille ja aavistuksen nenänvarteen. Tummempaa Baked Shading Powderia olen käyttänyt aurinkopuuterin tavoin. Vaikka tuo Shading Powder näyttää aika tummalta kuvissa, se on sopiva munkin vaalealle hipiälleni kunhan vain malttaa sutia sitä ainoastaan aavistuksen verran. Ajattelin raportoida näistä lisää kunhan pääsen kunnolla vauhtiin näiden testailuissa, alla kummiskin kuva jossa muikistelen teille korostusvärit ja kulmavärit naamassani, haha! Jos oon ymmärtänyt näiden käyttötarkoituksen ihan väärin, niin saa antaa vinkkejä…..

meitsi (on räppäri)

kuninkaallinen aamupala

Mmmhh hitaat aamut, auringonpaiste ja kunnolliset aamupalat, ai että, onko parempaa tapaa aloittaa päivä (tai iltapäivä….. äidin mielestä on kyseenalaista heräillä siinä puoli kahden aikoihin….. mut hei se oli tämä kesäaikaan siirtyminen?!?!)?

herkkukeittoa ja ivana helsingin servetit

Hahaa, no kyllä herkkulounaskin on ihan menettelevä juttu, mutta aamupala on se tärkein. Söin eilen toissapäiväistä kookoschilinuudeliparsakaalipapu -keittoa jonka ohjeen ajattelin jakaa teille tässä piakkoin. Huippumaukasta, joskin aika tulista! Hihii nuo Ivana Helsinki <3 Pirkka -servetit ovat melkoisen kivoja muutes, piristävät kattausta melkoisesti eivätkä maksaneet paljoa.

Mitäs teille kuuluu tyypit? :–)


03/21/2012

ziiiiiippadaaappa diippaduuu

Törötitörö! Nyt seuraa semmoinen postaus, jossa ei ole kuvien puolesta mitään uutta niille, jotka seurailevat mua Instagrammissa – pahoittelen! :- D

#new #leather #loafers, i'm in love!

Minun uudet kesäkenkäni, nämä jalassa kesästä tulee takuulla kiva seikkailukesä! Pidin noita jo yhden päivän sisällä siivotessani ja viedessäni tavaroita ullakolle, tuntuvat kivoilta!! En malta odottaa sellaisia kelejä että saan kuljeskella käärityissä lahkeissa ja paljaissa nilkoissa, aiiiiii että. Romantisoin kevättä ihan hirmuisesti mielessäni!

#cafegopal #tampere herkkuhetki parhaan kaipsulin kanssa!! #itwasgood #cake #icetea

Mää yhen Kaipsulin kaa treffeillä, Kuninkaankadun Cafe Gopalissa nimittäin! Sieltä saa hyvää ruokaa ja hyviä kakkuja, testasimme sen sekä perjantaina että maanantaina, hah. Sori vaan Kaiffari, en kertonu sulle että otin susta kuvan……. Hurukuvaukseen kuuluu näet olennaisena osana salakuvailu!!! (Reppu ei oo Kaisan, aattelin vaan kertoo…..)

#shoes #legs #fromwhereimstanding #tights #vagabond #suede #flatforms

Kevät oli täällä hetken ennen kuin tiet täyttyi taas jostain kurasta……. Mutta ei siitä sen enempää, keskitytään mun hienoihin kenkiin ja siihen että kyllä se kevät sieltä kohta tulloo. Nuo läskipohjat on ihan best, mulla on nyt parit niin koolit kengät että välillä  on ongelmia päättää mitkä kolmesta kivasta kenkäparista valkkaan jalkaani.

Oopsie i totally forgot this #weekday #coat !!

Mua nauratti ihan hirveästi kun hoksasin, että mulla roikkuu eteisen naulakossa iskemätön takki :–D Olen aina ollut se, joka on puhissut päätään pudistellen niille tyypeille joilta löytyy kaapeista kasoittain korkkaamattomia vaatteita, ja nyt löysin tämän…… No, se on eka, antakaa anteeksi. Ostin sen viime syksynä (Juulian kanssa yhtä aikaa, ollaan takkisamiksia?;–D) ja se sitten aivan unohtui kovien pakkasten saapuessa. Tilanne korjattu, takki on päässyt ulkoilemaan pari kertaa! Se on mukavan suuri, näätte sen varmasti päälläkin joku kerta.

Melkein voisi kevääksi luulla!! #almost #spring #boots #fromwhereimstanding #melodica

Oioijoi, varsin kenkäpainotteista näemmä! Tässä ovat yhdet niistä kivoista kengistä, jotka sopivat tähän vuodenaikaan. Ostin nämä syksyllä Aleksi13:n muuttomyynnistä. Maksoin näistä kakskyt egee joka on mielestäni varsin oiva summa, kun kyseessä on nahkaiset maiharit. Victory!!!!!! Voisin kyllä koettaa huoltaa nuo pian, kaipaavat kenkälankkia kipeästi.

#spring #tampere #street #finland #sunny #sun

Aurinkoinen Tampere, olet joskus ihan kiva. Niin kuin vaikka nyt viime päivinä olet ollut ja veikkaan että mitä pidemmälle kevättä mennään, niin sitä enemmän pidän sinusta. Hyvinä päivinä saat anteeksi Fat Ladyn, littaan astutut feikkiuggit (joita on enemmän täällä kuin Itä-Helsinki – Espoo -akselilla, TODISTETTU JUTTU), harmaat talot, kivojen ruokapaikkojen vähäisyyden ja tylyt bussikuskit. Pus pus!


03/14/2012

Hyvä perusripsiväri

lumene natural code ripsiväri

kuva: lumene

lumene ripsiväri

lumene natural code ripsiväri 2

Vanha ripsari meni ja loppui, mutta onneksi laatikon kätköistä löytyi Lumenelta aiemmin testiin saamani Natural Coden ripsiväri. Natural Coden Eye Dramatizer Dual Booster -ripsiväri lupaa tuuheuttaa, mutta minusta tuo myöskin erottelee kivasti kun avaa putelin kakkoskorkkia kiertämällä. Ripsivärin voi siis avata kahdesta eri kohdasta – kun kakkoskorkin vääntää auki, saa luonnolliset arkiripset ja ykköskorkin avaamalla tuuheammat juhlaripset. Olen pitäytynyt tuolla arkitasolla, sillä erona noiden korkkien välillä on se, että kakkoskorkin avatessa harjaan tarttuu enemmän väriä – jolloin ainakin minun on hankala levittää sitä ripsiini sotkematta luomia. Arkiripset riittävät minulle vallan mainiosti! Jos joku kaipaa edullista (Sokoksen Kauneuden Verkkokaupassa hintaa näytti olevan 10,90€) arkiripsiväriä, niin tässä olisi potentiaalinen vaihtoehto. Palaan kyllä miltei aina vanhaan lemppariini, mutta se on samaisen verkkokaupankin sivuilla seitsemän euroa kalliimpi, joten pidän tämän mielessä jos tulee rahapula….. Miten musta tuntuu että ripsivärit ovat superkalliita nykyisin, muistan kun joskus yläasteella kaksikymppiä maksanut Kanebo oli todellista luksusta verrattuna kahdeksan euron Lumeneen!:- D Miksi mä muistan tämmöisiä, sopii kysyä. Onko teillä mielessä muita edullisia arkiripsareita? Minulle edullisuus meinaa alle kahtakymppiä, mielellään alle viittätoista euroa!


03/12/2012

kevään ensimmäinen kollaasi

ida365KEVÄTKOLLAASI

JESSSS IMMMMAAA FREEEEE

……eiku ei vaineskaan, hetkeksi vain helpotti. Sen kunniaksi väsäsin teille ennen sänkyyn kömpimistä kevätkollaasin tän hetken lempparimateriasta.

Ostin nuo Monkin nahkakäsineet kympillä nettikaupan alennusmyynneistä jokunen viikko sitten ja nyt kelien lämmettyä olen ottanut ne käyttöön. On kivaa löytää aitonahkaisia juttuja muovin hinnalla, se lienee mahdollista vain alennusmyyntien aikaan (tai no en tiedä, sovitin tänään tekonahkaisia korkkareita jotka maksoivat kuuskymppiä ja heti perään viiskymppiä maksavia nahkaloafereita……).

Jutalta tulkkareina saatu tiikeribalsami on superia, avaa tukkoisen nenun, helpottaa hartiasärkyä ja on aivan ihanassa pakkauksessa. Raikas tuoksu on vanha tuttu lapsuudesta, kylppärin ylähyllyltä löytyi silloinkin samaa salvaa. Mitä kosmetiikkaan muutoin tulee, on kuvassa mun lempparituoksu D&G:lta ja tän hetken lempparikynsilakka jonka sain Lumenelta. Sillä saa kivat mattalilat kynnet, ajattelin testata jotain kivaa kynsilakka-askartelua viime vuoden tyyliin.

Alareunan hiuspinnit ovat superhyviä H&M:n hiuspinneiksi – eivät taivu ekalla käyttökerralla kelvottomiksi ja paketti sisältää viittä eri väriä: kultaa, hopeaa, punakultaa, valkoista ja mustaa. Aurinkolasit kollaasissa ovat pikkuisen huijausta, sillä en ole vielä ottanut niitä käyttöön, mutta PIAN, ihan pian, on niidenkin aika! Silloin kuuntelen puhelimesta Reginaa ja hymyilen leveästi kävellessäni bussipysäkille.


Hyvää yötä teille jotka valvotte vielä ja aurinkoista tiistaita teille, jotka heräilitte juuri. Sovitaan että tästä viikosta tulee paras!!!